Sunnuntai-iltana rv 32+3 huomasin kotona vuotavani vähän jotain vetistä ja kokopäivän oli supistellutkin aina silloin tällöin. Soitin äitiyspolin päivystykseen ohjeita ja he käskivät tulla näytille. Ajelimme polille ja siellä lääkäri tutki minut ja totesi kohdunsuun olevan jo vähän auki ja lapsivettä tihkui kokoajan. Sain käskyn jäädä osastolle. Mies kävi hakemassa mulle tavarat kotoota ja asetuin osastolle. Ajattelin että joudun viikkotolkulla makaamaan. Olin aika harmissani tilanteesta, mutta toisaalta tunsin olevani turvassa sairaalassa kätilöiden ja lääkäreiden hyvässä hoidossa. Illalla asetuin nukkumaan mutta en meinannut saada unenpäästä kiinni. N. Klo 03 yöllä heräsin siihen että jotain tihkuu housuihin ja päätin lähteä vessaan. Nousin ylös sängystä kun vedet hulahti osaston lattialle. Soitin kutsunappia ja olin aivan paniikissa. Kätilö totesi lapsivesien menneen ja kutsui lääkärin paikalle. Soitin miehelle että lähtee tulemaan, meidän tytöt taitaa syntyä!
Lääkäri tutki ja totesi synnytyksen alkaneen, mutta sitten hiipuneen. Kipeitä supistuksia ei ollut. Sain kortisoni piikin vauvojen keuhkoja kypsyttämään ja antibiootit aloitettiin vesien menon vuoksi. Mies passitettiin kotiin ja mä siirryin takasin osastolle odottelemaan käynnistymistä. Lääkäri sanoi että viikko odotellaan ja sit käynnistys jos ei itsekseen lähde.
Viikon asustelin osastolla ja odottelin synnytystä. Mies kävi joka päivä mua moikkaamassa. Aina oli haikeaa kun hän lähti kotiin ja mä jäin masun kanssa osastolle. Tasan viikko vesien menon jälkeen la-su välisenä yönä alkoi kipeät supistukset. Kärvistelin osastolla enkä halunnut aiheuttaa taas ns. Väärää hälytystä. Kuitenkin aikaisin aamulla supistukset kävi niin kipeiksi että siirryttiin saliin ja mies saapui paikalle, olin 3 cm auki ja sattui. Sattui niin kauheasti että sain epiduraalin. Kaksos synnytyksessä on vatsassa kiinni kokoajan 3 sensoria mittaamassa supistuksia ja vauvojen sykkeitä. Mitenkään kovin paljoa piuhoissa ei voinut liikkua ja meidän B vauvalta saatiin mitattua käyrää vain kun olin selinmakuulla sängyllä. Siinä sitten epin alkaessa vaikuttaa sain nukuttua ja kerättyä voimia.
Ehdin saada vielä 2 epiduraali annosta ennenkuin oli aika alkaa ponnistaa. Lopulta pitkän ja uuvuttavan ponnistusvaiheen jälkeen klo 13:01 syntyi ihana A tyttömme. Fiilis oli niin ihmeellinen kun vain 1900 g painanut huutava kirppu nostettiin rinnalleni. Kauaa ei ehditty siinä toisiamme ihmettelemään kun alkoi ponnistuttamaan ja B vauva syntyi 11 minuuttia siskonsa jälkeen. Hän oli vielä pienempi; vain 1600g. Hän oli kuitenkin terhakka ja huusi kuin syötävä.
Molemmat vauvat vietiin vastasyntyneiden valvontaosastolle ja mä jouduin leikkaussaliin istukan irrotukseen kun pirulainen ei meinannut millään tulla ulos. Mies meni vauvojen kanssa vvo:lle. Kun istukkaoperaatio oli ohi toi mies kätilön avustuksella 2 pienen pientä kääröä mulle näytille heräämöön ja sain ensimmäistä kertaa molemmat tytöt syliin. Fiilis oli sanoinkuvaamaton ja nytkin kun tuota hetkeä mietin on mulla kyyneleet silmissä. Siinä hetkessä mä tajusin että mä olen näiden kahden pienen äiti ja valtava onnen, pelon, rakkauden ja suojelunhalun aalto pyyhkäisi mun lävitse. Tytöt oli niin pieniä ja ihania. Rakkaita. Ihmeellisiä. Meidän omia.
Lopulta olimme sairaalassa 12 päivää josta 6 päivää perhehuoneessa. Tyttöjen painot lähti hyvin nousuun ja molemmat söivät hienosti. Kotiinlähtö tuli tosi nopeasti ja tuntui uskomattomalta että saimme nämä minimimmit viedä kotiin.
Ylpeä äiti
Kotiin lähdössä
Ekat unet omassa sängyssä.
Viikot ja kuukaudet ovat menneet älyttömän nopeasti! Sitä aina toitotetaan tuoreille vanhemmille että aika menee niin nopsaan ja niin se kyllä meneekin. Tytöt on jo reilu 3 kk vanhoja ja ihan tosi
skarppeja vauvoja. Ollaan aloitettu jo kiinteitä ja syövät hienosti rintaa. B vauva on täys ja A
osittaisimetyksellä. Arki kotonaan ihanaa ja todella palkitsevaa, mutta ajoittain myös raskasta. Varsinkin valvomista kahden kanssa on aika paljon ja muutenkin kaikki hoitotoimenpiteet ottavat
aikansa kun kahdelle ne tekee.jonkunverran olen kuitenkin uskaltanut tyttöjen kanssa liikkua ja hyvin on aina mennyt. Mies oli ekat 2 kuukautta kotona ja se oli kyllä todella hyvä. Kaksosten kanssa hommat ei nimittäin lopu ja kahdet kädet oli alkuun kyllä pakolliset. Nyt ollaan kuukausi oltu päivät kolmistaan kun mies palasi töihin ja hyvin sekin on sujunut.
Ihmeellisen ihanaa tämä kaikki on ja jokapäivä tyttöjen kanssa touhutessa mietin meidän vaikeaa alkua ja pitkää odotusta. Mietin paljon miten erilaista elämämme olisi jos nämä kaverit eivät olisi meille syntyneet. Kuinka onnekkaita olemmekaan kun vihdoin saimme nämä vauvat. Sanat eivät riitä kuvailemaan onnen tunnetta joka ylitseni pyyhkäisee kun nämä kaksi neitiä saan syliini sulkea.
Äidin sylissä
NeitiB
Neiti A
Yritän ehtiä taas jossain vaiheessa kirjoitella meidän kuulumisia, mutta voi myös olla että blogi hiljenee pidemmäksi aikaa. Aikaa ei vain tunnu olevan nyt juuri muuhun kuin vauvoille. Ja niinhän sen kai kuuluu ollakin.💖💖
Ihana kertomus! :) Ja suloiset vauvat. Onnea teidän perheelle. <3
VastaaPoistaKiitos kun kävit lukemassa ja kommentoimassa!!!<3
PoistaIhanaa, että teidän tarina on saanut onnellisen lopun. Toivottavasti vielä ehdit bloggaamaan. Mä ainakin haluaisin vielä lukea teidän kuulumisia <3<3
VastaaPoistaKiitos kun kävit lukemassa ja todellakin yritän blogin pitää pystyssä! Välillä vaan tuntuu että loppuu tunnit vuorokaudesta, mutta jos nyt edes yhden postauksen /kuukausi saisin aikaiseksi. =)
VastaaPoista