keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vauvojen oma huone

Puuh! Tänään pyörähti raskausviikko 30 käyntiin. Olemme nyt 2 viikkoa asuneet tässä uudessa asunnossamme. Päätimme aika pian kaksosuutisen saatuamme että uusi tilavampi koti on löydettävä. Onneksi pienen etsinnän jälkeen mieleinen koti löytyikin ja oikein mukavalta alueelta Helsingistä.

Yksi asia mitä kaikista eniten odotin uudessa kodissa oli vauvojen huoneen laitto. Pinterestin kansiot täyttyivät ihanista lastenhuoneista ja suunnittelin täyttä häkää miten sisustamisen meidän tyttöjen huoneen. Aika pian väriskaalaksi valikoitui valkoinen, harmaa ja vaaleanpunainen. Nyt huone on vihdoin valmis ja pienet vaatteetkin on pesty ja viikattu kaappiin. Alkaa olemaan siis kaikki valmiina, ja hankinnat tehtyinä. Olen tosi tyytyväinen että olemme näin ajoissa saaneet kaikki valmiiksi niin voin ottaa rennosti ja huilata kun siltä tuntuu. Vatsa on jo aikamoisen iso ja yöt ovat vaikeita kun nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Ultrien mukaan vauvat voivat hyvin ja ovat molemmat jo yli kilon painoisia. Vielä 8 viikkoa saisivat mielellään kohdun suojissa kölliä, aika menee kyllä näillä viimeisillä viikoilla hurjaa kyytiä! Asiaa ehkä auttaa myös se että voin suht hyvin ja olen jaksanut vähän nähdä kavereitakin ja käydä asioilla. Mutta nyt niitä kuvia meidän tyttöjen huoneesta;





Tässä huone ovelta katsottuna ja tunnelmavalaistuksessa. Pinnasängyt ovat IKEAN mallistoa Gånatt nimeltään. Raitamatto H&M home ja tähtimatto on tilattu netistä Jotexilta. 







Sängytkin ovat jo valmiiksi pedattuna. En löytänyt mieleisiä petivaatteita tytöille, joten kävimme anopin kanssa eurokankaassa ostamassa sopivat joista anoppi sitten ompeli sekä reunapehmusteet, pussilakanat että tyynyliinat. Lisäksi sänkyihin on pedattu ihan tavalliset valkoiset lakanat ja kosteussuojat. Valkoiset nallet on löytö K-raudasta, siellä kun on nykyään myös sisustuspuoli ja harmaat elefantit toisessa sängyssä on jälleen anopin ja minun käsialaa. Ne oli tosi helppo tehdä ja onnistuivat mielestäni hyvin.












Hoitotaso sijoitettiin toisen pinniksen päälle. Se on Brion ja löysin sen facen lastentarvikekirppikseltä hyvään hintaan. Pehmuste sen päällä on tilattu Lekmer nimisestä verkkokaupasta. Hoitotason päädyssä näkyvät valkoiset laatikot ovat IKEAsta ja niitä oli paketissa useampi. Niihin laitoin hoitotarvikkeita, mutta aika näyttää mitä niissä tullaan säilyttämään ja mikä arjessa osoittautuu toimivaksi. 

Pystyhylly sijoitettiin pinnisten väliin ja siellä koreissa harsoja ja lisää hoitotarvikkeita. Lisäksi vauvakirjat ja jotain leluja yms. Ihanat pallovalot ovat myös Jotex verkkokaupasta tilatut.

Alimman kuvan naulakko on tuunauksen lopputulos. Maalasin tummanruskeaksi petsatun hyllykkön Claes Ohlssonin öljymaalilla ja vaihdoin messinkisten koukkujen tilalle H&M home mallistosta löytyneet söpöt sydän koukut. Tähän on kiva ripustaa tyttöjen vaatteita ja vähän isompana voivat itse valita mitä laittavat esille. Ajattelin että myös esim seuraavan päivän asut voisi olla kiva laittaa tähän illalla valmiiksi. Hyllyllä olevat puiset eläimet olen ostanut Briteistä jo raskauden alkuvaiheessa. 



Tässä kuvassa näkyy vielä mun ja anopin tekemä mobile. Sen valmistaminen oli super helppoa ja oon kyllä älyttömän tyytyväinen lopputulokseen. Huoneesta tuli ihanan rauhallinen ja harmoninen. Odotan jo malttamattomana että pääsen laskemaan omat tyttöni pehmeisiin lakanoihin. Lopuksi vielä muutama kuvaa tyttöjen vaatekaapista. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti