Kun lapsettomuushoitomme joutuivat 2012 tauolle minun sairastuttua lymfoomaan päätimme hankkia koiran. Olimme jo kauan miettineet koiraa, mutta koskaan aikaa ei tuntunut pennulle olevan. Lopulta diagnoosin saatuani päätin että nyt sen pennun on hyvä hetki muuttaa meille. Aika kauan etsimme sopivaa rotua ja kasvattajaa. Halusimme rotukoiran ja kotimaiselta kasvattajalta. Vihdoin elokuussa 2012 kävimme sitten hakemassa Hänet kotiin.
Tässä kuvassa Jabi on jo melkein kolme vuotias, mutta edelleen niin pentumainen ja ihana. Jabi on siis rodultaan bokseri. Nimestään huolimatta Jabi on narttu. Mieheni halusi ehdottomasti pennulle nimeksi Jabi, ja sopiihan tuo meidän nyrkkeilevälle bokserille kuin nenä päähän. Koirasta oli minulle sytostaatti hoitojen aikana valtavasti apua. Se nukkui kanssani kun oli huono olo, mutta pakotti minut myös nousemaan sängyn pohjalta ja viemään sen ulos. En voinut jäädä omiin synkkiin aatoksiini kun pientä piti ulkoiluttaa tiuhaan ja muutenkin touhuta sen kanssa. Jo alusta asti huomasin kuinka koira vaistoaa omistajansa tunteet hämmästyttävän tarkasti. Vielä nykyäänkin jos olen allapäin niin Jabi kaivautuu kainalooni ja nuolee kyyneleeni pois. Nyt kun olen raskaana se tykkää myös lepuuttaa päätään vatsakumpuni päällä. Varmaan kuuntelee mitä vauvat puuhailevat.
Oman jännityksensä vauvojen syntymään tuo myös se fakta että meillä tavallaan on jo yksi "lapsi". Voi kyllä, minä ajattelen että Jabi on tavallaan meidän ensimmäinen lapsi. Se on kuin yksi perheenjäsen ja rakastamme sitä suunnattomasti. Kolmen vuoden ajan se on reissannut mukanamme pitkin suomea takapenkillä ja nukkunut kanssamme teltoissa ja vuokramökeissä. Olemme käyttäneet tuhansia euroja Jabin ruokiin, varusteisiin ja vakuutuksiin. Olemme huolehtineet sen hyvinvoinnista niin hyvin kuin mahdollista. Nyt kuitenkn kun vauvat lokakuussa toivottavasti luoksemme saapuvat niin Jabikin on uuden edessä. Minua ei niinkään huoleta että se tekisi jotain, tai olisi siis esimerkiksi agressiivinen vauvoja kohtaan, vaan ennemminkin se että osaako se lähestyä vauvoja tarvittavan varovasti ja rauhassa. Tämä meidän neitonen on nimittäin bokserin luonteen mukaisesti aikamoisen raju rakastaja. Vieraat eivät säästy märiltä pusuilta ja syliin kiipeämisiltä. Jabi haluaa aina olla ihan lähellä ja mielellään vielä vähän sylissä. Kaikki ystävämme ovat tähän tottuneet, mutta pienet vauvat eivät tietenkään sellaista läheistä tuttavuutta kestä. Enkä tietenkään edes halua että Jabi suukottelee pienet aivan märiksi jo heti kättelyssä. Se jää siis nähtävästi kuinka karvainen lapsemme vauvat vastaanottaa ja miten se osaa niitä lähestyä. Paljon olen kyllä lukenut että hämmästyttävästi myös tälläisen energisetkin koirat vaistoavat vauvojen lähellä että nyt ei ole sopivaa riehua ja riuhtoa vaan varovasti tulee pieniä lähestyä.
Kirjoittelen Jabista varmasti jatkossa lisää, niin iso osa se perhettämme ja elämäämme on. Nyt lähdemmekin tuon karvakuonon kanssa lenkille ja illalla tiedossa thaimaalaista ruokaa. Nams! Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava Juhannus ja olette voineet hyvin. Kovasti odottelen ensimmäistä kommenttia... Kukahan sen jättää?!:))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti